Sanoitta eteesi jään

Jumalan suuruus vetää sanattomaksi. Selittely taukoaa Jumalan edessä ja hänen pyhyytensä ja rakkautensa saa minut haukkomaan henkeäni.

Kuulostiko liian dramaattiselta? Oikeasti minulla ei ole mitään valtavia kokemuksia kerrottavana, mutta olen silti viime aikoina ihmetellyt Jumalaa ja hänen suunnitelmiaan. Tuntuu, etten vain osaa sanoittaa sitä.

Kuutelen kappeltta Sanoitta eteesi jään Uuden sukupolven soundin levyltä Valtakunta, kappaleen tekijäksi on mainittu Niko Havupalo. Kappale muistuttaa siitä, että Jumalan uskollisuus ei horju ja voin tietää joka tilanteessa, että Jumala rakastaa.

Jumalan edessä selitykset ovat turhia, sillä hän näkee lävitseni sinnekin, minne en itse uskalla katsoa. Hän tuntee minut läpikotaisin. Kaiken kivun ja roskan, jota kannan mukanani, hän tietää. On paljon asioita, joihin sanat eivät riitä tai ajatuksia, joita on vaikea sanallistaa, mutta Jumala tuntee minut ja tietää kaiken minussa.

Jumala on hyvä. Laimea ja kulunut lause joka vain ärsyttää. Jumalan hyvyys ei kuitenkaan ole laimeaa. Jumalan hyvyys on paljon enemmän, kuin kauniita sanoja ja hyväntahtoista myhäilyä, jonkinlaista hyväksyvää päähäntaputtamista. Jumalan hyvyys on täydellistä oikeudenmukaisuutta: Jumala vihaa kiivaasti vääryyttä ja yhtä kiivaasti rakastaa hyvyyttä ja totuutta. Niin kiivasti, että Hän lähetti Poikansa kuolemaan ristillä, pelastaakseen meidät ihmiset takaisin hänen yhteyteensä. Jumala on täydellisen hyvä, täydellinen rakkaus, täydellisen oikeudenmukainen ja valmis kärsimään.

Jumalan täydellisyyden edessä hyvyyden kulissini alkavat murtua. Jumalan hyvyys ja rakkaus on ikään kuin valo, joka näyttää sydämeni tyhjyyden. Minä haluaisin pärjätä yksin, menestyä uskossani ja hankkia mainetta hyvänä kristittynä. Jumala kuitenkin näkee syvemmälle enkä voi teeskennellä. Jään hänen eteensä sanattomana. Tyhjänä.

Minulla ei ole mitään, mutta Jumala  on lahjoittanut minulle ikuisen elämän Pojassaan ja vielä enemmän: Poikansa mukana kaiken muun. Room 8:32 Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?

Jeesusta ei lähetetty maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan, jotta maailma hänen kauttaan pelastuisi ja hän rukoilee lakkaamatta meidän puolestamme. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala — mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus — mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Room 8:33-34

Aina ei ole sanoja, mutta Jumala tietää.

Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Hepr 4:16

 

 

Kaikki annan Jeesukselle

Ostin eräästä kesätapahtumasta tarjouslevyjä ja samalla kuulin taustalla soivan Palo-yhtyeen cd:n, johon tykästyin sen verran, että ostin sen ja saman bändin toisenkin levyn. Kotona laitoin ne soimaan ja nauroin, että onko minusta tullut vanha, kun kuuntelen tällaista hengellistä humppaa. Jotain tuoretta siinä soundissa kuitenkin oli ja toisaalta tykkään kyllä vanhempien hengellisten laulujen sanoituksista.

Youtubesta löytyy maistiaisia tästä oululaisesta Palo-yhtyeestä. He laulavat siis covereita ja alta löytyy kappale Sulle kokonaan.

Kaikki annan Jeesukselle…kuinka vaikeaa se välillä on. Voin antaa Jumalalle aikaani, rahojani, mutta kaiken antaminen, ihan kaiken luovuttaminen, mitä se on?

Sinä et pääse putoamaan…

Mielessäni soi Juha Tapion kappaleen kertosäe:  ”Älä pelkää, älä pelkää, sinä et pääse putoamaan. Rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan” Kappaleen nimi on Rakastettu,  ja se on ilmestynyt levyllä Sinun vuorosi loistaa (2015, Kaiku Records). Se on omasta mielestäni ehkä yksi JT:n parhammista kappaleista, vaikka hänellä on paljon lauluja, jotka ovat koskettaneet minua sanoituksillaan.

Minä en ehkä ole samassa tilanteessa kuin laulun henkilö, mutta tarina puhuttelee silti.

Jokainen meistä haluaa tulla hyväksytyksi ja arvostetuksi. Jokainen kaipaa saada kuulla olevansa tärkeä, kuulla sen, että omalla elämällä on merkitys. Vielä enemmän jokainen ihminen tahtoo kuulla olevansa rakastettu, varsinkin silloin, kun kellään ei ole mitään syytä enää rakastaa meitä.

Juuri silloin, kun meistä tuntuu, että meillä ei ole mitään toivoa ja elämämme on täysin tyhjää ja merkityksetöntä – juuri silloin meitä rakastetaan. Niinä hetkinä, kun tajuamme, että parhaimmatkaan ihmiset eivät ikinä pysty täyttämään pohjatonta rakkaudennälkäämme, – juuri silloin meitä rakastetaan. Kun meillä ei ole enää mitään, juuri silloin nuo sanat ovat totta: ”rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan”

Rakastettuna oleminen muuttaa elämämme. Tämä rakkaus, josta kirjoitan, ei ole abstrakti ja etäiseksi jäävä käsite, eikä se ole joku henkinen korkeampi ulottuvuus tai joku universaali voima. Sitä ei voi myöskään tiivistää huumaavaan tunteeseen tai kokemukseen. Tämä rakkaus on hyvin konkreettista ja aivan meitä lähellä. Se on meidän Luojamme rakkautta luotujaan kohtaan,  Isän rakkautta  lapsiaan kohtaan. Sellaista huolta meistä, mitä paimen kantaa lampaistaan.

Olen ajatellut niin, että vasta kun ihminen ”tulee uskoon/ottaa Jeesuksen pelastuksen vastaan” hän voi sanoa, että Jumala on hänen Isänsä…ja tavallaan se on totta, että vain Jeesuksen uhrin kautta meillä on pääsy Isän luokse ja oikeus kutsua häntä isäksi. Kuitenkin Jumalalla on Isän sydän kaikkia ihmisiä kohtaan, ja on aina ollut. Hänestä ei tule rakastavaa Isää vasta siinä vaiheessa, kun ihminen tulee Jeesuksen luokse ja kääntyy, ikään kuin hän siihen asti olisi ankara tuomari. Ei, vaan hän suhtautuu aina ihmisiin kuin Isä lapsiinsa. Silloinkin, kun hänen lapsiaan ei vielä näy ja he ovat vielä kaukana, hän tähyää horisonttiin ja juoksee sieppaamaan heidät syliinsä heti, kun näkee aavistuksenkin lapsistaan. (Lue tuhlaajapoikavertaus Luuk 15:11-32)

Minä en ole rakastettu siksi, että olen kristitty, vaan siksi, että olen ihminen. Samalla tavalla kaikki muutkin ovat rakastettuja ja ihan jokainen ihminen maailmassa on Jumalalle kallisarvoinen ja jokaisella on oikeus kuulla ne sanat: Älä pelkää, olet rakastettu.

On hirveän traagista että me kristityt (joihin itsekin kuulun),laitamme helposti ehtoja rakkaudelle. Kuten Jeesuksen ajan fariseukset, mekin erottaudumme ihmisistä, jotka eivät elä niin kuin me elämme,  saatamme vältellä heitä ja pahimmassa tapauksessa suhtautua heihin halveksien tai ylenkatsoen. Rakennamme muureja, jotka erottavat ”meidät kristityt” ja ”nuo toiset” ja unohdamme sen, miten Jeesus eli. Hän oli siellä, missä tavalliset ihmisetkin, rakasti heitä ja laittoi itsensä alttiiksi pelkäämättä maineensa menettämistä tai uskonnollisten johtajien arvostelua. Hän aterioi oman aikansa hylkiöiden kanssa ja sai heidät siten tajuamaan, että heitä rakastetaan ja heidän elämänsä on arvokas.

Toinen asia, mikä on mielestäni hirveän traagista, on se, että me kristityt hukkaamme aidon rakastamisen kaikenlaisen ”Jeesus rakastaa sua”-lässytyksen alle. Tarkoitan lässytyksellä sellaista tyhjää puhetta, jonka puhujakaan ei oikein ymmärrä mitä puhuu. Joskus on hyvä olla hiljaa ja kuunnella. Luulen, että sillä, mitä olemme ja teemme on suurempi merkitys kuin ulkoaopituilla fraaseilla. ”Actions speak louder” jne. Sanoillakin on toki merkitystä kun ne nousevat sydämestämme ja voimme täysin seistä niiden takana. Iloitsen niistä sanavalmiista ystävistäni, joiden sanat ovat rohkaisseet ihmisiä katsomaan Jeesukseen.

Kuten eräs ystäväni sanoi joskus, Jumala on kiinnostuneempi meidän sydämestämme, kuin mistään ulkonaisesta. Ja sinne, sydämeemme syvälle, hän haluaa kuiskata: Älä pelkää, sinun nimesi on rakastettu. (hoos 1:10, hoos 2:1)