Valoisaa juhannusta!

Luonto on uskomattoman kaunis juuri nyt. Linnut laulavat lähes taukoamatta, aurinko laskee vain ohikiitäväksi hetkeksi ja täysin pimeää ei tule koko yönä. Nautitaan näistä päivistä, olemmepa kaupungissa tai maalla.

Juhannusyö

Siunattua vuotta 2017

Näiden Jeesuksen sanojen myötä haluan toivottaa teille siunattua vuotta 2017!
Riippumatta siitä kuinka onnellinen vuosi on, olkoon se Jumalan siunaama.

Siunaus on jotain enemmän kuin vain onnea ja menestystä. Oma käsitykseni siunauksesta on, että siunausta rukoileva tai toivottava pyytää kaikkea mahdollista hyvää toisen elämään. Luulen,e että Jumalan siunaus on yli ymmärryksen käyvää rauhaa, iloa ja vapautta, joka ei riipu olosuhteista ja syvälle istutettua tyytyväisyyttä, joka kumpuaa siitä, että tietää olevansa rakastettu, hyväksytty ja turvassa.

Jos en tänä vuonna jaksa tehdä mitään uuden vuoden lupauksia, niin voin lukea, mitä lupauksia Jumala on minulle ja kaikille muillekin antanut. Jeesus on mm. luvannut antaa oman rauhansa, joka ei ole sellainen, jonka maailma antaa.

Maailman antama rauha on vain väliaikainen, haihtuvainen, olosuhteisiin ja vaihtuviin tunnetiloihin sidottu. Joskus maailman antama rauha myös perustuu valheille, uskottelulle ja totuuden kieltämiselle.

 Jeesus voi kuitenkin antaa rauhan, joka kestää ja pysyy ikuisesti. Jeesuksen antama rauha perustuu tosiasioille, totuudelle ja se ei siksi muutu olosuhteiden mukana tai kun tunteet heittävät kuperkeikkaa.

Silloinkin, kun ahdistus, pelot ja hermostuneisuus karkoittavat rauhallisuuden, Jeesuksen rauha pysyy: tieto siitä, että olen Jumalan lapsi, sovitettu ja matkalla taivaaseen Isän luo.
Eikä mikään, ei mikään voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa.

Kaaoksen keskellä onnellinen

Elämässäni on parhaillaan paljon asioita kesken ja levällään niin kotona, töissä kuin opiskeluissakin. Tuntuu, etten hallitse niin montaa asiaa mielessäni yhtäaikaa, keskusmuistini ei riitä ja yhteydet pätkivät päässäni. Vaikka kirjoitan asioita ylös, löydän laput usein liian myöhään.

Tarvitsisin nyt organisointikykyä ja oman itseni johtamista. Haluaisin selkiyttää ajankäyttöäni ja rytmittää työtä ja lepoa järkevästi. Se tuntuu kuitenkin liian isolta palalta haukattavaksi ja yritän vain selviytyä kaaoksen keskellä. Huomaan kuitenkin väsyväni. Ehkä ne jossain mielen rajamailla häilyvät tekemättömät työt vievät energiaa. Tai ehkä nukun liian vähän.

Kunpa elämän järjestäminen olisi yhtä yksinkertaista kuin legopalikoilla rakentaminen ja asiat pysyisivät konkreettisesti omissa palikoissaan. Todellisuudessa ne ”elämän palikat” ovat hyvin epämääräisiä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Huomaan olevani luonteeltani hidastempoinen ja haluaisin paneutua asioihin syvemmin kuin mihin aika ja voimat riittävät. Koen myös riittämättömyyttä kun en yllä ihanteeseeni tai kun en omasta mielestäni anna parastani. Toisaalta kaikkea ei voi tehdä koko sydämellään ja antaumuksella, ei töissä, opiskeluissa eikä edes kotona.

Eräs opettajani sanoi, että tärkeintä on pysyä liikkeessä, ei hioa tehtäviä viimeisen päälle. Vaikka ideointia ja suunnittelua vaativat tehtävät eivät tule valmiiksi hetkessä, vaan vaativat kypsyttelyä, niin aina siihen ei ole mahdollisuutta. Sillä mennään, mitä annetaan. Niin opiskeluissa, kuin elämässä muutenkin. Liiallisesta kunnianhimosta on vain vahinkoa ja tekemisen ilo katoaa, jos elämää mitataan suorituksina tai saavutuksina.

Elämäni kaaoksen ja tekemättömien töiden keskellä aion nauttia kaikenlaisesta tekemisestä sen sijaan, että mittaisin suorituksia. Vaikka en aina täytä ihanteitani, minä aion pysyä liikkeessä ja jatkaa työtäni kotona, opiskeluissa ja työpaikalla. Aion opetella nauttimaan sähläämisestä ja keskeneräisyydestä.

Haluan oppia ymmärtämään sen, että olen osa suurempaa koneistoa työpaikalla, eikä minun tarvitse kantaa huolta siitä, mihin en kykene tai aika ei riitä. Jos en riitä, niin en riitä. Aion nauttia myös opiskeluista ja ottaa hyödyn irti kaikesta, mistä voin ja keskittyä itseni kehittämiseen, sekä antaa itselleni luvan  myös mennä aidan matalimmasta kohdasta, jos sellaisen löydän. Kotona aion antaa itselleni luvan nauttia levosta ja rauhasta ja kotitöistä omalla rytmilläni.

Kaaoksen keskellä helposti panikoin, mutta entä jos ottaisin toisenlaisen asenteen? Entä, jos elämäni lähtisikin levollisesta olemisesta. Viime aikoina minusta on tuntunut siltä, etten ole aivan läsnä joka hetkessä, vaan yritän hoitaa monta keskeneräistä tehtävää mielessäni samaan aikaan. Ei ihme, jos keskusmuistini vähän takkuaa ja prosessori ylikuumenee. (En tunne tietokonesanastoa oikeasti, mutta näin sitä kuvaisin).

Ehkä elämää voi sittenkin järjestää kuin legopalikoita. Jos jokin näistä palikoista ei ole kunnossa, todennäköisesti jossain kohtaa takkuaa: a) riittävästi unta b) ravitsevaa ruokaa riittävän usein c) liikkumista ja ulkoilua. Tästä listasta puuttuu vielä näljäs palikka eli: d) toisten ihmisten seura. Kaikki ongelmat eivät toki johdu näistä, mutta kun nämä neljä pöydänjalkaa ovat paikoillaan, niin ongelmia on helpompi selvittää.

Kaaos ja keskeneräisyys kuuluu elämään, siitä ei pääse mihinkään.Kaaoksen keskellä haaveilen selkeydestä ja maailmasta, jossa on harmonia. En kuitenkaan tahdo elää sitten kun-elämää. En halua haaveilla hetkestä, jolloin mitään ei ole kesken ja kaikki on järjestyksessä ja paikallaan. Se hetki koittaa sitten arkussa. Toistaiseksi elämäni on kaaosta, mutta sen keskellä voin olla onnellinen.

Elämä on hyvää juuri nyt, juuri sellaisena kuin se tänään on.

Loppuun vielä lainaus Maaria Leinoselta:

Lähdimme matkaan eilen.
Huomenna olemme perillä.
Tai jo illalla.
Tämä maisema on elettävä tänään.
-Maaria Leinonen-

Yhteydestä

Nautin lämpimästä illasta parvekkeella, kuuntelen tervapääskyjen kirkunaa ja lokkien kailotusta ja kirjoitan blogia. Näitä hetkiä parvekkeella ikävöin sitten talven pimeydessä kun parveketta piiskaa sade tai se peittyy (tooivottavasti) lumeen.

Olin viime viikolla hengellisessä kesätapahtumassa ja nyt toipuilen sen jälkeisestä väsymyksestä. Uupumuksesta huolimatta oli virkistävää viettää muutama päivä muiden kristittyjen ympäröimänä, aloittaa aamut ylistämällä Jumalaa, syventyä tutkimaan häntä, kuunnella hyvää opetusta ja olla vain Jumalan edessä, kuunnella mitä asiaa hänellä itsellään on ja ottaa vastaan. Kaikkea en ehkä ymmärrä, mutta voin luottaa, että Hän tietää mitä tekee ja hänen tahtonsa on hyvä minua kohtaan. 

Jos viimeviikkoista kesätapahtumaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se sana olisi ehdottomasti yhteys. Minusta tuntuu, että nuo muutamat päivät tapahtumassa merkitsivät ainakin itselleni yhteyden vahvistumista.

Tajusin entistä syvemmällä tavalla olevani osa laajempaa kokonaisuutta,  osa suurta ja värikästä Jumalan seurakuntaa, jota yhdistää sama Henki, kun Pyhä Henki asuu meissä. Vaikka olemme monin tavoin niin erilaisia ja pidämme eri asioista, niin meillä on sama Henki.

Erilaisuuden ei pitäisi antaa olla erottava tekijä, sillä eikö juuri erilaisuus saa meidät tarvitsemaan toisiamme? Nuoret tarvitsevat vanhempia ja päinvastoin, rauhallisemmat tarvitsevat räväkämpiä ja päinvastoin, asiakeskeiset tarvitsevat tunneherkkiä jne. Ja vain, koska olemme erilaisia ja meillä on erilaisia lahjoja, emmekä ole toistemme kopioita, voi toteutua se Raamatun sana, että kun tulette yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa.

En ole raamatuntuntija, mutta ainakaan suomenkielisessä raamatussa ei lue, että meillä tulisi olla jotain annettavanamme kun kokoonnumme kristittyinä yhdessä, vaan siinä lukee, että jokaisella on jotain annettavaa. Minulle se puhuu siitä, että Jumala on antanut meille kaikille erilaisia lahjoja ja erilaisen tehtävän, jotta kokonaisuus (seurakunta) voisi mahdollisimman hyvin. Ja meidän erilaisuutemme on luotu meihin, jotta me jokainen voimme omalla tavalla siunata seurakuntaa, tuoda jotain ainutlaatuista, joka rakentaa toisia (33/38) ja toimii yhteiseksi parhaaksi (92) (1. Kor`14:26)

Parhaimmillaan kristittyjen yhteys onkin juuri erilaisten ja ainutlaatuisten persoonien hyväksyvää yhteyttä toisiinsa niin, ettei kenenkään vaadita muuttavan persoonaansa, mieltymyksiään tai mielipiteitään, vaan kaikki saavat tulla yhteen sellaisina kuin ovat ja jokainen tuo arvokkaan lisänsä yhteyteen. Jos ja kun joku puuttuu siitä yhteydestä, häntä kaivataan mukaan. Niinpä kristittyjen yhteys on parhaimmillaan sellaista, että se kutsuu aina vain lisää ja lisää ihmisiä mukaan yhteyteen ja samalla Jumalan luokse, Hänen luokseen, joka yhdistää meitä, Hänen luokseen, joka on rakkaus. Yhteyden ytimessä on Jumala.

Olen kuullut puhuttavan paljon yhteisöllisyyden murenemisesta nykypäivänä ja ongelmista, joita yksilökeskeisyys on tuonut mukanaan. Näyttää siltä, että ihmisillä on syvä kaipaus kokea yhteyttä toisiinsa, tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Eräässä vanhassa hengellisessä rallatuksessa lauletaan:”Jeesus hän on vastaus juuri sinulle..” Uskon, että tähän yhteyden kaipuuseenkin hän on vastaus, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Vain Jumalan täydellinen rakkaus, joka karkottaa kaiken pelon, voi tuoda meidät yhteyteen. Vain Jeesuksen uhrin kautta meillä on anteeksianto ja syyllisyytemme pyyhitään pois. Vain Jumalan yhteydessä me löydämme todellisen rauhan ja voimme rakastaa muita ihmisiä, koska Jumala on ensin rakastanut meitä ja lähettänyt Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi. Synti erottaa meitä Jumalasta, ja myös toisistamme, mutta Jumala yhdistää.

Tuolla kesätapahtumassa tajusin myös sen yhteyden merkityksen, joka minulla on omaan seurakuntaani. Tapahtumassa oli erilaisia seminaareja, joista yksi oli paneelikeskustelu aiheesta tarvitseeko kristitty seurakuntaa. En ollut kuulemassa sitä, mutta mietin omaa seurakuntayhteyttäni ja yritin keksiä järkiperusteluja sille, miksi se on minulle niin tärkeä, miksi haluan kuulua seurakuntaan, olla osa laajempaa kirkkokuntaa ja miksen tyydy siihen, että luen itse raamattua, kuuntelen opetuksia ja kokoonnun ystävieni kanssa. Mihin minä seurakuntaa oikeastaan tarvitsen? Minulla on seurakunta, jonka tunnen kodiksi ja perheeksi, ja jonka vuosisataiseen perinteeseen haluan sitoutua. Kuitenkin harvoin tulee mietittyä järkisyitä, miksi.

Tiedän, että seurakunta-aihe on kipeä monelle, koska se on ollut sitä itsellenikin. Siinä olisi aihetta toiseen postaukseen, joten en paneudu asiaan sen enempää.

Seurakuntayhteyden sisällä ”sukupolvien kuilu” saattaa erottaa jopa vain kymmentä vuotta toistaan nuorempia/vanhempia ihmisiä. Kuitenkin Pyhä Henki yhdistää meitä. Majoituin mökissä seurakuntani nuorten kanssa ja ajattelin, että en voi kokea yhteyttä teiniporukan kanssa kun olen näin aikuinen, mutta se aika mursi omia ennakkoasenteitani ja pelkojani. Jälleen kerran sain nähdä, kuinka mahtavia nuoria meidän seurakunnassa on ja tajusin, että he ovat aivan yhtä tosissaan Jumalan kanssa kuin minä tai oikeastaan vielä enemmän tosissaan kuin minä.

Parasta tapahtumassa oli kuitenkin se yhteys, mitä sain kokea Jumalaan. Ylistyshetkissä sain vuodattaa sydäntäni Jumalalle, kiittää häntä kaikesta siitä, mitä hän on ja olla vain Jumalan edessä. Niissä hetkissä oli sellainen rento, aito ja rehellinen ilmapiiri, sellainen vapaus olla oma itsensä kaikkine ajatuksineen ja tunteineen. Opetukset vahvistivat uskoa ja luottamusta siihen, että Jumala on todellinen, elävä Jumala, rakastava isä, joka tahtoo lastensa parasta ja kunnioittaa heidän persoonaansa.

Tämä kulunut puolisen viikkoa oli siis virkistävää ja hyvää aikaa Jumalan kanssa. Parasta on kuitenkin, että Jumala on kanssani kaikkialla. Hän ei ole vain niissä hetkissä, joissa hänen läsnäolonsa on käsinkosketeltavissa ja saan tuntea hänen rakkauttaan ja ylistää häntä vapaasti. Hän on kanssani joka hetkessä. Silloin, kun olen liian väsynyt tehdäkseni mitään, hän on kanssani. Kiusauksissa ja vaikeuksissa, hän on kanssani. Epävarmuudessa ja pelossa, hän on kanssani. Silloin kun tuska täyttää sydämeni ja kaikki sumenee, hän on kanssani. Tylsyydessä ja yksitoikkoisuudessa, hän on kanssani. Yksinäisyydessä ja avuttomuudessa, hän on kanssani. Silloin, kun epäilen hänen olemassaoloaan ja hyvyyttään, hän on kanssani. Joka ikisenä elämäni päivänä, minun Jumalani on minun kanssani. Hän ei minua jätä, ei milloinkaan minua hylkää.

Vain hän pystyy tyydyttämään sydämeni syvimmän kaipauksen, vain hänen yhteydessään minä löydän merkityksen ja vain hänessä minulla on toivo, joka on kuolemaakin vahvempi. Kiitos Jeesus.