Pahoittelut, että tämä blogi ei ole päivittynyt pitkään aikaan. Minulla on hyvä syy, nimittäin laiskuus. Ei, kai. Oikeasti syynä on väsymys, uupumus ja voimattomuus. Moni tärkeämpikin asia on jäänyt tekemättä.
Olen aina säännöllisin väliajoin valitellut blogeissani väsymystä, mutta ajatellut sen kuuluvan kuvioon. Viime syksystä kuitenkin tilanne paheni ja nyt yritän hidastaa ja levätä.
Saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta minulle lepo ei ole itsestäänselvyys, vaan sen eteen pitää tehdä töitä. Mitä väsyneempi olen, sen vähemmän jaksan nähdä vaivaa ja ottaa aikaa levolle. Mitä väsyneempi olen, sitä enemmän elämä vetää minua mukaansa ja uppoudun asioihin, jotka voisi hyvin keskeyttää, levätä välissä ja jatkaa myöhemmin. Väsyneenä en kuitenkaan jaksa taistella, vaan annan virran viedä minua ja lopulta en jaksa käskeä itseäni lepäämään, vaan sekin tuntuu raskaalta velvollisuudelta. Kammottava noidankehä on valmis.
Olen siis pitkään ollut väsynyt ja yrittänyt vain pysyä elämän vauhdissa, ikään kuin juosta aikaa kiinni. Elämänrytmi tuntuu niin kiireiseltä ja paljon pitäisi saada aikaan lyhenevässä ajassa. Todellisuudessa kuitenkin minä itse asetan elämälleni vauhdin ja tahditan sitä. Minun ei tarvitsisi juosta ja kiirehtiä, jos rauhoittaisin tahtia. Monet tavoitteetkin elämälle voin itse asettaa ja sellaisiksi, että pystyisin niihin vastaamaan. Kaikkeen ei tarvitsisi aina panostaa täysillä ja pitäisi opetella olemaan suurpiirteisempi.
Olen oikeasti luonteeltani enemmän rento ja hidastempoinen, kuin nopea ja aikaansaava. Kuitenkin yritän piiskata itseäni olemaan tehokkaampi, nopeampi, niin että ”sydän tippuu kyydistä”. Jos voisin, keskittyisin mielelläni yhteen asiaan kerrallaan ja tekisin sen kokosydämisesti.
Koen haastavana tilanteet, joissa minulla on monta rautaa tulessa yhtäaikaa, päällekkäin, limittäin ja lomittain. Töissä se on väistämätöntä ja se ei ole ollut ongelma. Mutta jos koko elämä alkaa muistuttaa valtavaa palapeliä, jossa yhtäaikaisesti kaikki palat liikkuvat ja vaikuttavat toisiinsa mielivaltaisella logiikalla, niin että mikään ei ole enää varmaa ja hallittavissa – Se on minulle liikaa.
Vasta nyt, kun olen hetkeksi pysähtynyt, huomaan, kuinka väsynyt olen oikeasti. Kaiken sen loputtoman juoksemisen, harrastusten ja hauskojenkin juttujen alla minä olen uupunut. Olen paennut väsymystä, mutta ”ympäri mennään, yhteen tullaan” pätee myös väsymykseen. Ja ”sen, minkä taakseen jättää, edestään löytää”. Itseään ei voi juosta karkuun.
Tässä olen nyt, väsyneenä ja uupuneena, mutta onnellisena ja kiitollisena Jumalan huolenpidosta ja siitä, että hän pysäytti minut. Hän voi myös opettaa minua lepäämään. Hän voi antaa minulle voimaa levätä ja laittaa lepo kaiken edelle.
Nyt on jo myöhä, mutta tämä teksti poltteli sydämellä niin, että teki hyvää kirjoittaa.
Yötä!
Anna kulkee Jeesuksen kanssa 